6.11 2007 | Urhea -tapaaminen menestys
Urhea -tapaaminen keräsi lähes kuusikymmentä osanottajaa SLU:n toimitaloon tiistaina
iltapäivällä. Tilaisuuden yhteydessä allekirjoitettiin 32 kumppanuussitoumusta,
joilla toimijat sitoutuvat toimimaan Urhean yhteistyöverkostossa. Allekirjoittajina
oli niin lajiliittoja, oppilaitoksia kuin lääkäri- ja fysioterapia-asemiakin.
Urhea -tapaaminen vahvisti myös johtoryhmän vuodelle 2008.
Tilaisuuden avasi Urhean puheenjohtaja Seppo Pitkänen. Pitkänen totesi avauspuheenvuorossaan, että kolmen ja puolen vuoden toimintansa aikana Urhea on osoittanut toimintakykynsä. Urheiluakatemiatoiminnalle on tarvetta niin urheilijoiden kuin valmentajienkin keskuudessa. Toisaalta Urhean toimintatapaa verkottumaa pidetään tulevaisuuden toimintamuotona. Verkottumaan tulevat mukaan ne tahot, jotka ovat kiinnostuneita samasta asiasta ja jotka haluavat toimia kyseisen asian edistämiseksi. Lopuksi Pitkänen totesi, että tämän vuotisen Urhea -tapaamisen keräämä runsas ja arvovaltainen kuulijakunta on omalta osaltaan todistus Urhean toiminnan merkityksestä ja kiinnostavuudesta.
Toisessa puheenvuorossa Suomen Olympiakomiten kehityspäällikkö Asko Härkönen kertoi urheiluakatemiatyön taustoista ja auditointiprosessista, joka on käynnistynyt kuluvan syksyn aikana. Asko Härkösen esitys nähtävissä tästä.
Urhean koordinaattori Simo Tarvonen kertoi kuluneen toimintakauden toiminnasta ja antoi suuntaviivoja alkavalle toimntavuodelle 2008. Simo Tarvosen esitykseen voi tutustua tästä.
Urhean johtoryhmään kuuluviksi 2008 vahvistettiin seuraavat henkilöt:
Seppo Pitkänen Mäkelänrinteen
lukio
Simo Tarvonen Mäkelänrinteen lukio
Tapio Jalonen Helsingin tekniikan alan oppilaitos
Tuomas Raja Pohjois-Haagan yhteiskoulu
Juha Ojajärvi Haaga-Helia amk Anneli Lappalainen Teknillinen korkeakoulu
Riitta Peltonen Helsingin kauppakorkeakoulu
Jan-Erik Krusberg Arcada amk
Heikki Taskinen Haukilahden lukio
Timo Luopajärvi Arene
Juha Lindfors Stadia amk
Ippe Natunen Suomen Uimaliitto
Anuliisa Uotila Suomen Taitoluisteluliitto
Jarmo Mäkelä Suomen Urheiluliitto
Pertti Kulluvaara Suomen Lentopalloliitto
Jyrki Heliskoski Suomen Palloliitto
Petteri Huurre Helsingin kaupunki
Mauri Johansson Espoon kaupunki
Esa Partanen Vantaan kaupunki
Anne Laurila jousiammunta – Kauppakorkeakoulu
Lisäksi johtoryhmä päätti kokouksessaan lisätä urheilijoiden kiintiötä kahteen. Toinen urheilijajäsen vahvistetaan myöhemmin. Urhea -tapaamisessa nousi myös esille, että tukipalveluiden edustajilla on kiinnostusta tulla mukaan johtoryhmätyöskentelyyn. Päätettiin, että koordinaattori pyytää tukipalveluiden edustajilta ehdotuksen heidän edustajastaan. Johtoryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan sekä työvaliokunnan. Johtoryhmän sihteerinä toimii koordinaattori.
Tilaisuuden päätteeksi
allekirjoitettiin 31 kumppanuussitoumusta eri tahojen kanssa.
Tässä ensi vaiheessa sitoumuksen allekirjoittivat seuraavat tahot;
Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola
Brändö gymnasium
Eiran aikuislukio
Golfliitto
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Haukilahden lukio
Helsingin kauppakorkeakoulu
Helsingin tekniikan alan oppilaitos
Helsingin yliopisto
Judoliitto
Klinikka 22
Koripalloliitto
Laurea ammattikorkeakoulu
Lentopalloliitto
Leppävaaran lukio
Liiketalousopisto Helsinki-Malmi
Mäkelänrinteen lukio
OMT-Klinikka
Pohjois-Haagan Yhteiskoulu
Purjehtijaliitto
Salibandyliitto
Sotungin lukio
Squashliitto
Sulkapalloliitto
Suomen Voimisteluliitto Svoli
Tanssiurheiluliitto
Teknillinen korkeakoulu
Tennisliitto
Top Clinics Rehab
Uimaliitto
Urheiluliitto
Tilaisuudesta otetut kuvat ovat saatavilla viikolla 46.
![]()
>> Urhea.fi