12.10 2007 | Kutsu Urhea -tapaamiseen 6.11 2007
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian
vuotuinen tapaaminen järjestetään
tiistaina 6.11 klo 14-16 Suomen Liikunnan ja Urheilun toimitalossa Radiokatu
20:ssä Pasilassa.
Tilaisuus on tarkoitettu kaikille
toimijoille. Sen teemana on tänä vuonna
urheiluakatemioiden auditointi ja kehittäminen osaksi suomalaista huippuurheilujärjestelmää.
Tilaisuuden yhteydessä järjestetään kumppanuussitoumusten
allekirjoitustilaisuus. Toivoisimmekin, että eri toimijoiden allekirjoittajat
pääsisivät paikalle.
Urhea –tapaamisessa vahvistetaan
myös Urhean johtoryhmä toimintavuodelle
2008. Urhean johtoryhmään kuuluu oppilaitosten, lajiliittojen, kaupunkien
ja
urheilijoiden edustajat. Mikäli johtoryhmään on halukkaita uusia
ehdokkaita,
koordinaattori ottaa kaikki ehdotukset mielellään vastaan.
Tilaisuuden ohjelma
klo 14.00
Avaussanat sekä kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta / puheenjohtaja
Seppo Pitkänen
klo 14.15
Urheiluakatemiat osaksi suomalaista huippu-urheilujärjestelmää
/ Olympiakomitean auditointityöryhmän
puheenjohtaja Asko Härkönen
klo 14.45
Urhean toimintakertomus kaudelta 2006-2007 ja toimintasuunnitelma vuodelle 2008
/ koordinaattori Simo Tarvonen
klo 15.15
Johtoryhmän vahvistaminen vuodelle 2008 / kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
klo 15.30 Kumppanuussitoumusten allekirjoittamiset
klo 16.00 Tilaisuuden päätös / kokouksen puheenjohtaja
Ilmoittautumiset tilaisuuteen 2.11 mennessä Urhean koordinaattori Simo
Tarvoselle simo.tarvonen@edu.hel.fi.
Tervetuloa!
Urhean johtoryhmän puolesta
Simo Tarvonen
koordinaattori
![]()
>> Urhea.fi