15.10 2006 | Yleisurheilun harjoittelukeskus uudistuu
SUL:n Helsingin harjoittelukeskus on siirtymässä uuteen aikaan. SUL:n
ja harjoittelukeskuksen isäntäseurojen Helsingin Kisa-Veikkojen
ja Viipurin Urheilijoiden hallinnoiman Helsingin harjoittelukeskuksen
tavoitteena on luoda edellytyksiä harjoitella ja valmentautua pääkaupunkiseudulla
ja sen lähialueilla.
Harjoittelukeskus toimii pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yleisurheilun valmennuspalveluita tuottavana palveluntarjoajana. Helsingin harjoittelukeskuksen toimintaa ohjaa johtoryhmä, jonka puheenjohtajana on SUL:n valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä. Operatiivisina vastuuhenkilöinä harjoittelukeskuksella ovat Harri Laiho ja Anne Suoranta. SUL:n harjoittelukeskustoimintaa valtakunnallisesti koordinoi ja ohjaa SUL:n valmennuksenjohtoryhmä.
SUL:n Helsingin harjoittelukeskus ei ole mikään yksittäinen harjoittelupaikka, mutta suurin osa harjoittelukeskuksen toiminnasta tapahtuu Helsingin kaupungin omistamissa harjoittelupaikoissa. Näin ollen on selvää, että Helsingin kaupunki on harjoittelukeskuksen tärkein yhteistyökumppani ja tukija.
Harjoittelukeskus on tarkoitettu aikuisten A-luokan tuloksen tehneille urheilijoille ja heidän valmentajilleen. Harjoittelukeskuksen palvelut eivät ole seura- eivätkä piirisidonnaisia. Lisäksi harjoittelukeskukseen perustettava valmentajapankki on Helsy:n ja Uudy:n seurojen käytössä kehitettäessä seurojen valmennusta ja valmentajakoulutusta.
Valmentajapankin pilottihankkeena
harjoittelukeskus tarjoaa SUL:n aitajuoksun lajivalmentaja Anatoli Mihailovin
ammattitaitoa seuroille. 10xpika/aitajuoksuharjoitus (2h) 14-22v. urheilijoille
ja heidän valmentajille 500€. Todettakoon, että Helsingin Kisa-Veikot
ja Espoon Tapiot ovat jo hankkineet Anatolin seuran juniorien käyttöön.
Vastaavalla kaavalla on tarkoitus tuottaa myös muiden lajien valmentajia,
seurojen valmennus- ja valmentajakoulutustarpeiden mukaan.
Joten toivomme seuroilta ja yksittäisiltä urheilijoilta yhteydenottoja
harjoitteluun ja valmentautumiseen liittyvissä asioissa.
Harjoittelukeskus aloittaa käytännössä toimintansa pe 13.10.2006.
Aikuisten A-luokan tehneet
urheilijat voivat ilmoittautua harjoittelukeskuksen urheilijoiksi lokakuun loppuun
(31.10.) mennessä osoitteeseen anne.suoranta@viipurinurheilijat.fi
.
(nimi, osoite, puhelinnumero, , seura, ennätys- ja v.2006-tulos lisäksi
valmentajan yhteystiedot sekä valmentajan meili).
Harjoittelukeskus tukee urheilijoitaan ja heidän valmentajia harjoituskorttien muodossa. Myös harjoittelukeskuksen testausvälineet ja videokamera ovat harjoittelukeskuksen urheilijoiden ja heidän valmentajien käytössä.
Lisätietoa.:
Harri Laiho (HKV) 040-5097636, Anne Suoranta (VU) 045-1100675
![]()
>> Urhea.fi