KUTSU
5.3 2007

URHEAN OPPILAITOSTAPAAMINEN KEVÄT 2007
TEEMANA ”Urheiluakatemiat viralliseksi osaksi suomalaista huippu-urheilujärjestelmää”

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian käynnistymisestä on kulunut reilut neljä vuotta. Tässä ajassa Urhean toiminnassa on tapahtunut huimaa kehitystä, mutta vastaavasti odotukset ja tarpeet urheiluakatemiatoiminnalle ovat kasvaneet. Suomalaisen huippu-urheilun valintoihin kuuluu, että huippu-urheilijoita ja nuoria huipulle tähtääviä urheilijoita tuetaan myös opiskelussa ja urasuunnittelussa urheilu-uran ohessa. Tähän työhön urheiluakatemiat antavat erinomaisen käytännön työkalun. Suomen Olympiakomitea onkin tehnyt lujasti taustatyötä kartoittaakseen mahdollisuuksia urheiluakatemioiden aseman virallistamiseksi sekä erityisen taloudellisen resurssin saamiseksi akatemiatyöhön. Päätökset virallisen statuksen saavista akatemioista tehdään syksyn 2007 aikana. Virallistamista koskeva Olympiakomitean työryhmän esitys on tulossa lausuntokierrokselle maaliskuussa.

Tämänkertaisessa tapaamisessamme käymme läpi Olympiakomitean akatemiatyöryhmän esitystä. Mielipiteenne ja näkemyksenne esityksestä sekä urheilun ja opiskelun yhdistämisestä ovat todella tärkeitä. Lisäksi tutustumme akatemiaurheilijoille lähetetyn kyselyn tuloksiin. Ja perinteen mukaan tärkeinä asioina ovat tämänkertaiseen isäntäämme Eiran aikuislukioon ja muihin osallistujiin tutustuminen.

Tervetuloa Urhean oppilaitostapaamiseen Eiran aikuislukioon maanantaina 26.3. klo 14-16. Nimestä huolimatta tilaisuus on tarkoitettu myös lajien ja tukipalveluiden edustajille. Tapaamisten tarkoitus on informaation lisäksi tutustuttaa toimijoita toisiinsa. Olisikin hienoa, jos kaikkien tahojen edustajat voisivat osallistua tapaamiseen.

Ilmoittautumisen 21.3 mennessä simo.tarvonen@edu.hel.fi tai 050 – 583 6513.

Tervetuloa!

Urhean johtoryhmän ja Eiran aikuislukion puolesta

Simo Tarvonen
koordinaattori

AIKA: Maanantaina 26.3 klo 14-16
PAIKKA: Eiran Aikuislukio, Laivurinkatu 3, 00150 Helsinki
AJO-OHJE: Bussi 14 päätepysäkki koulun ovella, Bussi 14 B, raitiovaunu 3 B ja 3 T Laivurinkadun ja Tehtaankadun kulmaan

OHJELMA:
Tilaisuuden avaus / Simo Tarvonen ja Maarit Valve
Eiran Aikuislukion esittely / rehtori Antti Jokipii
Eiran Aikuislukio Urheassa / Urhea-yhteyshenkilö Maarit Valve
Opiskelevan urheilijan arki / Urheilijavieras Eiran aikuislukio
Ajankohtaista Urheasta / Urhean johtoryhmä
Alustukset ryhmätöihin / Simo Tarvonen
- Suomen Olympiakomitean työryhmän esitys: Urheiluakatemiat osana
suomalaista huippu-urheilujärjestelmää
- Alustavia tuloksia urheilijoiden vastauksista urheiluakatemiakyselyyn
Keskustelua ja kommentointia
Jatkosta sopiminen ja tilaisuuden päätös / Simo Tarvonen ja Maarit Valve
Halukkailla mahdollisuus tutustua Eiran aikuislukioon / Maarit Valve

>> Urhea.fi