Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia

URHEILIJAN VAKUUTUKSISTA

Urheilijan perusvakuutus on tapaturmavakuutus, joka korvaa selkeiden tapaturmien aiheuttamat tutkimus- ja hoitokulut. Vakuutus on yleensä suhteellisen edullinen. Parhaissa vakuutuksissa maksimikorvaussumma vahinkoa kohden on 8.400 euroa, joka riittää lähes aina suurimpiin tutkimus- ja hoitokuluihin yksityissektorin kustannusten mukaan. Pienemmilläkin korvaussummilla selviää yleensä, mutta korvaussumman nosto ei ole suhteettoman kallista ja voi joskus olla tarpeen. Sama korvaussumma on käytettävissä aina uuteen vahinkoon uudelleen.

Lähes kaikki vakuutusyhtiöt myöntävät maksusitoumuksia kalliisiin tutkimus- ja hoitotoimenpiteisiin, jolloin lääkärikeskus voi laskuttaa vakuutusyhtiötä suoraan. Kyseinen käytäntö on merkittävä etu, kun vamma vaatii tällaisia kalliimpia toimenpiteitä. Maksusitoumuspäätöksen saa tavallisesti muutaman viikon sisällä selvissä tapauksissa, ja sitä haetaan erillisellä e-lausunnolla hoitavan lääkärin toimesta. Mahdollisen maksusitoumuksen hakemisen mahdollisuus kannattaa tarkistaa vakuutusyhtiöstä.

Nuorillakin urheilijoilla voi olla rasitus- tai sairausperäisiksi tulkittavia urheiluvaivoja esimerkiksi olkapään ja akillesjänteiden alueilla. Tällöin tapaturmavakuutus ei tutkimusta ja hoitoa korvaa lainkaan. Tällaista tilannetta varten urheilija voi varautua ottamalla sairauskuluvakuutuksen, joka korvaa kaikkien sairauksien tutkimuksen ja hoidon myös yksityissektorilla. Sairauskuluvakuutus on selvästi tapaturmavakuutusta kalliimpi.

Urheilijan vakuutukset eli nk. urheilulisenssit korvaavat vain kyseisen lajin parissa syntyneet tapaturmat eikä esimerkiksi koululiikunnassa sattuneita. Sen sijaan täysajan vapaa-ajan tapaturmavakuutukset korvaavat kaikkialla ja milloin tahansa sattuneet tapaturmat. Koulujen omat vakuutukset eivät pääsääntöisesti korvaa hoitoja yksityissektorilla.

Tapaturman satuttua on ensisijaisesti urheilijalle annettava asianmukainen ensihoito vammaan (kylmä-koho-kompressio-hoito). Seuraavaksi tulee arvioida lääkärissä käynnin tarve. Mikäli vamma vaatii lääkärissä käynnin tai tuntuu pitkittyvän on syytä tehdä aina vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle. Useimmissa vakuutuksissa onkin takaraja, jonka jälkeen vahinkoa ei enää korvata, vaikka vamma kuuluisi korvauksen piiriin. Eli vahinkoilmoitus kannattaa tehdä ajoissa.

ENNEN VAHINKOA

- tarkista voimassa olevat vakuutuksesi
- arvioi vakuutusturvasi riittävyys
- selvitä omat, seuran ja liiton kautta tulevat vakuutukset, ettei ole päällekkäisiä turhaan

VAHINGON SATTUMISEN JÄLKEEN

- anna heti ensihoito
- informoi valmentajaa ja seuraa vahingosta
- hakeudu tarvittaessa lääkäriin
- tee vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle

Terveisin
Jan Lassus, dosentti
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri


Takaisin lääkäripalveluihin

Toiminnanjohtaja Simo Tarvonen gsm. 050 - 583 6513, e-mail: simo.tarvonen(at)edu.hel.fi
Huippu-urheilukoordinaattori Juha Dahlström gsm. 0400 - 910 972, e-mail: juha.dahlstrom(at)edu.hel.fi