Suomen Olympiakomitea tiedottaa 17.12.2009
julkaisuvapaa
Suomen Olympiakomitean hallitus on hyväksynyt urheiluakatemioiden valtakunnallisen kehittämisohjelman vuosille 2010-2013. Ohjelmalla on kaksi
päätavoitetta. Siinä linjataan toimenpiteitä, joiden
avulla urheiluakatemiat vahvistavat omaa identiteettiään ja asemaansa
paikallisesti. Toiseksi pyritään kehittämään valtakunnallista
urheiluakatemiaverkostoa merkittävänä osana suomalaista
huippu-urheilujärjestelmää. Kehitystyön johtoajatuksena
on
urheilijalähtöisyys. Ohjelman on valmistellut Olympiakomitean nimeämä työryhmä yhteistyössä urheiluakatemioiden
ja lajiliittojen kanssa.
Yksi tärkeimpiä kehittämiskohteita on lajiliittojen sekä paikallisten seurojen
ja urheiluakatemioiden yhteistyön tiivistäminen. Lisäksi keskeisellä sijalla
on viestinnän kehittäminen ja sitä kautta urheiluakatemiatoiminnan tunnettuuden lisääminen niin urheiluyhteisön
sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Kaikkiaan ohjelma sisältää kymmenen
kehittämiskohdetta, joissa kussakin on tavoitteet ja toimenpide-esitykset.
Kehittämiskohteiden toteutumista varten on myös seuranta- ja arviointijärjestelmä.
Koko kehittämisohjelma luettavista tästä.