Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian oppilaitostapaaminen pidettiin
Helsingin kauppakorkeakoulussa tiistaina 20.1.2009. Tilaisuus oli erittäin
hyvähenkinen ja keskustelua syntyi alustusten lomassa.
Margareta Soismaa kertoi tulevasta Aalto yliopistosta, sen luomisesta ja sen
luomista mahdollisuuksista. Aalto yliopisto voi tulevaisuudessa tarjota huippu-urheilijalle
jotain ennen näkemätöntä, mutta sen aika on vasta 2010-luvulla.
Riitta Peltonen puhui opintomahdollisuuksista ja –vaatimuksista ja antoi
ymmärtää, että vaikka tutkinnon suorittamisajat ovat tiukentuneet,
niin huippu-urheilu on syy saada pidennystä opintojen loppuunsaattamiseen.
Leena Plym-Rissanen esitti HSE:n mallia, miten ura- ja rekrytointipalveluja
on kehitetty ja otettu huippu-urheilijat huomioon.
Jousiampuja Anne Laurila piti opiskelijan puheenvuoron ja iloitsi siinä,
että miten hyvää ja henkilökohtaista opinto-ohjausta hän
on vuosien varrella saanut. Hyvä Riitta ja Helsingin kauppakorkeakoulu!
Lue liite ura- ja rekrytointipalveluista.