Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia

26.4.2010 | Tuuha voimisteli EM-kultaa Englannissa

Telinevoimistelun EM-kilpailut päättyivät Birminghamissa riemukkaissa suomalaistunnelmissa. Tomi Tuuha voitti miesten hypyn finaalissa Euroopan mestaruuden. Tuuhan EM-kulta on urheilukevään kovin suomalaisyllätys.
Tuuha voitti hyppyfinaalin yhteispisteillään 15,975. Saksalainen Matthias Fahrig jäi 15,962 pisteellään niukasti hopealle. Romanialainen Flavius Koczi voimisteli EM-pronssille.

Tomi Tuuha kirjoitti ylioppilaaksi Märskystä keväällä 2009. Tällä hetkellä Tomi opiskelee voimistelun ohessa Vantaan ammattiopisto Variassa lentokonemekaanikoksi ja
kuuluu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan.

Helsinkiläinen Tuuha, 20, lähti finaaliin haastajana, sillä hän sijoittui lauantain alkukilpailussa seitsemänneksi. Kahdeksan parasta selvitti tiensä loppukilpailuun.

Vuoden 2008 EM-kisoissa Tuuha oli hypyssä yhdeksäs. Vuonna 2007 Tuuha voitti hypyn maailmancupin osakilpailun Tshekin Ostravassa.

Tomi Tuuhan telinevoimistelun EM-kultamitali oli pienestä kiinni. Toisen hypyn alastulo jäi vain viiden sentin päähän sivurajasta, jonka ylitys olisi pudottanut Tuuhan pronssille.

- Ihan älyttömät fiilikset! Pääni lyö tyhjää vieläkin, Tuuha riemuitsi.

Tuuha arvioi tehneensä sunnuntaina Birminghamissa elämänsä parhaat hypyt.

- Ensimmäinen hyppyni oli parempi kuin karsinnassa. Piti vain pää kylmänä lähteä toiseen hyppyyn ja onnistuin mielettömän hyvin. Ei olisi paremmin voinut mennä, Tuuha kommentoi.

Tuuha sijoittui lauantain alkukilpailussa seitsemänneksi. Odotukset olivat siis maltilliset, mutta Tuuha venyi häikäisevällä tavalla.

- Vaikea itsekin uskoa kaikkea todeksi. Mutta kilpailu on todella tasaväkistä, nyt kävi kerrankin näin päin. Sain vedettyä niukalla erolla kullan kotiin, Tuuha sanoi.

Tuuhan tulevaisuuden tärkein tavoite on Lontoon olympiakisat vuonna 2012. Vuoden kuluttua on Lontoon kannalta merkittävä hetki, kun Tokion MM-kisoissa jaetaan paikkoja Lontoon olympiakisoihin.

Onnittelut myös kaikille Tuuhaa valmentaneille ja erityiskiitokset menestyksestä taitavat mennä coach Timo Holopaiselle, joka on jo vuosia tehnyt määrätietoista työtä Tomin kanssa. Loistavaa!!

Lue lisää ja katso linkit tästä.



 

Vuoden 2010 uutisiin



Toiminnanjohtaja Simo Tarvonen gsm. 050 - 583 6513, e-mail: simo.tarvonen(at)edu.hel.fi
Huippu-urheilukoordinaattori Juha Dahlström gsm. 0400 - 910 972, e-mail: juha.dahlstrom(at)edu.hel.fi