Urhea käynnistyi virallisesti kolme vuotta sitten. Olemme kuitenkin edelleen toimintamme alkutaipaleella ja varsin tietoisia siitä, että yhä edelleen useille urheilijoille, valmentajille ja muille urheilussa toimiville henkilöille urheiluakatemioiden toiminta saattaa olla hieman vierasta. Pyrimme tehostamaan tiedottamistamme suoralla urheilijatiedotteella, jonka lähetämme säännöllisesti suoraan sähköpostiisi.
Lyhyesti urheiluakatemioista
Urheiluakatemioita on syntynyt viime vuosina eri puolille Suomea suurimmille
opiskelijapaikkakunnille. Vaikka eri akatemioiden toimintatavat hieman eroavat
toisistaan, toiminnan tavoitteet ovat kaikilla yhtenäiset.
Urheiluakatemioiden tavoitteita ovat
- opiskelun ja huippu-urheilun yhdistäminen toisella ja korkea-asteella
- urheilijoiden päivittäisharjoitteluolosuhteiden tehostaminen mm.
harjoituspaikkojen ja valmennuksen suhteen
- urheilua ja opiskelua tukevien palveluiden verkottaminen helposti saavutettavaksi
verkostoksi
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemialla ei ole varsinaisesti päätoimisia työntekijöitä, vaan kaikki mukana olevat tahot tekevät urheiluakatemiatyötä oman työnsä ohessa. Työnjako toimii pitkälti niin, että opinto-ohjaus ja opintoihin liittyvä tuki tapahtuu urheilijan oppilaitoksessa, harjoittelua tuetaan lajiliittojen, seurojen ja osittain urheiluoppilaitosten valmennustoiminnan kautta ja tukipalveluita on saatavilla eri alojen asiantuntijoilta. Urheaa koordinoidaan Mäkelänrinteen lukion toimesta.
Ajankohtaista –
lue tämä!
Julkaisemme Urheaan kuuluvien urheilijoiden päivitetyn nimilistan kotisivuillamme.
Nimilistan näkyminen kotisivuilla on tärkeää, jotta kaikki
yhteistyötahomme oppilaitoksissa, lääkäriasemilla yms. pystyisivät
todentamaan kunkin urheilijan jäsenyyden. Siksi olisi toivottavaa, että
antaisit suostumuksesi nimesi ja mahdollisesti joissakin tapauksissa myös
kuvasi julkaisemiseen Urhean yhteydessä. Mikäli et halua, että
nimesi tai kuvasi esiintyy Urhean yhteydessä, laita siitä välittömästi
Urhean koordinaattorille ilmoitus sähköpostilla. HUOM! Nimeäsi
ei käytetä muuhun tarkoitukseen eikä yhteystietojasi anneta esim.
kaupallisiin tarkoituksiin.
Meillä ei ole tietoa aivan kaikkien urheilijoittemme opintotilanteesta. Jos luulet, että kuulut tähän joukkoon, niin ilmoita sähköpostilla oppilaitoksesi nimi ja opintoalasi. Jos et juuri nyt opiskele, niin sekin on arvokas tieto. Kerro myös miksi et juuri nyt opiskele (esim. keskityn urheiluun, olen jo päättänyt opintoni, olen hakemassa jatko-opiskelupaikkaa jne).
Mikäli sinulla tapahtuu muutoksia esim. oppilaitoksesi, urheilu-urasi jatkumisen, asuinkuntasi tai yhteystietojesi suhteen, niin ilmoita siitä Urhean koordinaattorille välittömästi. Urhea on valtaisan suuri verkosto, jossa toimii paljon ihmisiä. Meidän suuri haasteemme on pitää rekisterimme ajan tasalla, ja siihen tarvitsemme erityisesti sinun apuasi.
Opiskelusta ja urheilusta
Oppilaitokset ovat lähteneet suurella innolla mukaan Urheaan. Yli 20 oppilaitoksesta
on syntynyt pääkaupunkiseudulle kattava verkosto, joka tarjoaa urheilijalle
erinomaiset opiskeluvaihtoehdot niin toisella asteella (lukiot, ammatilliset
oppilaitokset) kuin jatko-opinnoissakin korkea-asteella. Oppilaitosten asenne
urheilijan erityistarpeisiin on erittäin positiivinen. Toimiva yhteistyö
vaatii kuitenkin myös urheilijalta itseltään aktiivista toimintaa.
Oppilaitokset toivovatkin teiltä opiskelevilta urheilijoilta seuraavien
asioiden huomioimista:
- ole oma-aloitteinen! Jos sinulla on tulossa leirejä, kisamatkoja tai
tarvitset muuten erityispalvelua, ota riittävän ajoissa yhteys oppilaitoksen
yhdyshenkilöön sekä muihin asianomaisiin henkilöihin.
- suunnittele! Tee koko lukukauden suunnitelma, johon merkitset tärkeimmät
opintojaksot (tentit, demot yms) ja tärkeimmät urheilujaksot (kisat,
leirit yms). Näin sinun on helpompi hahmottaa mahdolliset päällekkäisyydet,
esittää suunnitelmasi opettajallesi ja valmentajallesi sekä jakaa
urheilusta ja opiskelusta syntyvää työmäärää
tasaisesti ympäri vuoden.
- tartu työhön! Pyri toteuttamaan suunnitelmat. Jos jäät
niistä jälkeen, älä vetäydy ja passivoidu, vaan ota
rohkeasti yhteyttä oppilaitokseesi.
Harjoittelusta
Urhean toiminnassa on mukana lähes 20 lajiliittoa. Näistä useat
ovat viime vuosina käynnistäneet tai heillä on suunnitelmissa
lähiaikoina käynnistää pääkaupunkiseudun parhaille
urheilijoilleen suunnattu harjoittelu- tai valmennuskeskus. Tavoitteena on,
että urheilijat voisivat päivittäin harjoitella harjoitusleiriä
vastaavissa olosuhteissa.
Urhea on avoinna kaikkien lajien urheilijoille. Vaikka urheilijan lajiliitto ei Urheassa olisikaan aktiivinen toimija, se ei estä urheilijan jäsenyyttä Urheassa.
Harjoittelukeskuksiin on syntynyt myös päätoimisten valmentajien vakansseja. Päätoimisuus antaa valmentajille aivan uudenlaisen mahdollisuuden panostaa valmennukseen. Tätä kautta urheilijoille tuleva hyöty on tietysti merkittävä.
Tukipalveluista
Olemme pyrkineet verkottamaan Urhean piiriin tärkeimmät urheilijan
tarvitsemat tukipalvelut. Osa niistä on maksuttomia, kun osa taas toimii
periaatteella, jossa urheilija pääsee asiantuntijan neuvonnan piiriin
mahdollisimman pikaisesti. Huomioi mm. urheilulääkäriasema ARS
Medicinan tarjoama maksuton urheilulääkärin vastaanotto sekä
Helsingin amk Stadiassa toimivan Kunto Stadian fysioterapiapalvelut. Useille
opiskeleville urheilijoille talousasiat ovat suurena haasteena. Tähän
haasteeseen pyrimme rakentamaan tukiohjelmaa, josta tiedotamme myöhemmin.
Tulevaisuudesta
Urheiluakatemioiden kehitystyö jatkuu. Lähtökohtamme on urheilijakeskeisyys,
joten sinun ajatuksillasi ja mielipiteilläsi on suuri merkitys, mihin suuntaan
urheiluakatemiat kehittyvät. Olympiakomitea koordinoi urheiluakatemiatyöryhmää,
joka kokoontuu seuraavan kerran 21.3 ja valtakunnallinen urheiluakatemiatapaaminen
pidetään 6.-7.4 Lahdessa. Haluaisimme kuulla sinun mielipiteitäsi,
mihin asioihin opiskeleva tai jo opintonsa päättänyt huippu-urheilija
tarvitsee tukea. Viemme terveisesi ilomielin eteenpäin!
Lisätietoa Urhean toiminnasta kotisivuiltamme www.urhea.fi.
Menestystä alkavalle aurinkoiselle keväälle
Simo Tarvonen
![]()
>> Urhea.fi