26.2 2007 | Markus Pekkolasta judon nuorten Olympiavalmentaja
Judoliitto saa vahvistusta nuorten valmennustoimintaansa, kun Markus Pekkola aloittaa työnsä liiton palkattuna nuorten valmentajana. Pekkolan toimenkuvaan kuuluu liiton alle 20-vuotiaiden valmentajan tehtävät, pääkaupunkiseudun urheiluakatemian judokoiden valmennus ja Etelä-Suomen alueen valmennustehtäviä. Toimi rahoitetaan yhteistyössä Olympiakomitean, Judoliiton ja Judoliiton Etelä-Suomen alueen kanssa. Markus Pekkolan toimipaikka on Judoliiton toimisto Helsingin Radiokadulla. Markus Pekkolalla on valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittaminen loppusuoralla.
”Tarkoituksena on koota aluksi neljän, jo menestyneen nuoren urheilijan tiimi, jota voidaan täydentää vuosittain. Sovimme ryhmän kanssa harjoitusajat ja -paikat ja pyrin itse olemaan mahdollisimman paljon läsnä harjoituksissa. Urheilijoilla saa kuitenkin toki olla omat henkilökohtaiset valmentajat.” Pekkola kertoo tulevasta pestistään. Ydinryhmän lisäksi tehostetusta valmennuksesta hyötyvät muutkin alueen judokat. ”Suunnittelen ja ohjaan keskitetysti ydintiimin harjoittelua, mutta tarkoituksena on, että muutkin urheilijat osallistuvat yhteisiin harjoituksiin ja voivat kehittyessään nousta ryhmään”, kertoo Pekkola.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä ?
Markus Pekkola on ollut jo vuoden 2006 syksyn ajan Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen tuntipalkkainen aluevalmentaja.
Alueen toimintasuunnitelman mukaisesti Markus palkattiin puolipäiväiseksi aluevalmentajaksi 1.1.2007 alkaen. Toimenkuvaan sisältyi mm. Mäkelänrinteen ja Urhean valmennustapahtumien suunnittelu, toteutus ja koordinointi. Mäkelänrinteen ja Urhean judovalmennukseen kuuluu parikymmentä nuorta huippujudokaa !!! Tätä työtä Markus jatkaa edelleenkin. Nyt nuorten Olympiavalmentajana Markuksen tehtävänkuvaan lisätään Suomen Judoliiton A-poikien edustusvalmennettavien valmennusvastuu sekä 3-4 henkilökohtaista valmennettavaa. Markuksen työnkuvassa säilyy Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen TehoTiimitoiminnan kehittaminen yhdessä alueen toimihenkilöiden kanssa.
Minusta tilanne on erinomainen. Meillä on toiminta-alueellamme tatamilla toimiva, pätevä, empaattinen, uskottava, taitava ja sosiaalisen kanssakäymisen taidot hallitseva Suomen Judoliiton palkattu toimihenkilö, valmentaja jonka uskon antavan PALJON suomalaiselle judolle. Kehittäkäämme toimintaamme kaikilla tasoilla yhdessä. Tarjotkaamme Markukselle hyvällä perusosaamisella varustettuja nuoria judokoita valmennukseen. Tehkäämme työtä yhdessä Suomalaisen judon edistämiseksi.
Minulla on hieno fiilis nyt. Yksi niistä unelmista, joita asetin judomaailman "muuuttamiseksi" vuonna 2002, aluepäällikön toimen vastaanottaessani, on toteutunut :)
Siitä ISO kiitos Matti Latulle, Sherif El Digwylle, Seppo Pitkäselle, Simo Tarvoselle, Jukka Parviselle, Markus Pekkolalle, Suomen Judoliiton hallitukselle, Pekka Lehdekselle, Reino Fagerlundille, Suomen Olympiakomitealle ja Teille lukuisille suomalaisen judon edistäjille, jotka olette tehneet työtä tämän myönteisen kehityksen aikaansaamiseksi.
Kiitos ! On hienoa olla judoka !!!
Erkki Jokikokko
Suomen Judoliitto
Etelä-Suomen alue
aluepäällikkö
www.es-judo.net
www.judoliitto.fi
![]()
>> Urhea.fi